YLEISTÄ

KOKEMUS

Kokemukseni vaatetuksesta ovat vähäiset. Olen valmistanut takavuosina yhdet todella helpot kuminauhavyötäröllä olevat housut ja vaikeusastetta edellisestä nostaen yhden kauluspaidan. Vuorillisia vaatteita en ole tehnyt lainkaan, mutta vuorisia tekstiileja olen muutamia tehnyt, lähinnä erilaisia laukkuja.

Vaateuksen osaamiseni on siis aika heppoista. Osaan tehdä helpohkoista kaavoista vaatteen, mutta sen muokkaaminen omien mittojen ja mieltymysten mukaiseksi ylittää osaamistasoni, ainakin kurssin alussa.

TAVOITTEET

Ensinnäkin vuorin valmistaminen ja kiinnittäminen on yksi olennainen tavoite. Toiseksi valmiskaavojen muokkaaminen omia mieltymyksiä vastaamaan on olennainen tavoite. Suuria muutoksia en kyllä uskalla tavoitella, koska työn haastetasoa on syytä nostaa sopivan pienin askelin, jotta tavoitteet voidaan saavuttaa – ja kurssityökin pitää saada valmiiksi.

MINÄ PUKEUTUJANA – tehtävä

Minä pukeutujana -tehtävä on erillisenä pdf-tiedostona:

• KSA10-mina-pukeutujana-thorstrom

SUUNNITTELU- JA VALMISTUSPROSESSI

SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT

Takin vaatetustekninen kuva.

Takkini on suora, koruton, pystykauluksinen ulkoilutakki. Päällikangas on petrolinväristä Enstexiä ja vuorikangas tummansinistä polyesteriä. Takin valmistamisen lähtökohtana oli valmistaa “metsässä rymyämiseen” soveltuva välikauden ulkoilutakki.

Lähtökohdaksi valitsemani takki oli sikäli onnistunut malli, että se on suora, eikä vartaloa myötäilevä. Näin ollen minun ei tarvitse kiinnittää suurta huomiota tyköistuvuuteen. Sen sijaan taskuratkaisu oli ongelmallinen, sillä alkuperäisessä kaavassa ollut tasku oli avotasku ilman sulkumekanismia. Mielestäni sellainen tasku takissa on turha, jolloin sen olisi voinut jättää yhtä hyvin pois. Halusin siis vetoketjun ja tämä halu johti useita kertoja lähes hulluuteen. Taskun tekninen toteutus ja ompelujärjestys oli suurin yksittäinen haaste, mutta kun siitä oli selvitty, ei lopputyön tekeminen enää ollut niin suurta tuskaa. No, ehkä pientä tuskaa kuitenkin.

Materiaalivalinta oli oikein loistava. Enstex on jäykkää ja hyvin vähän joustavaa kangasta, joka oman tukevuutensa vuoksi ei välttämättä vaadi tukikangasta lainkaan. Tai ainakin näin tämä viiden markan krymppkraatar totesi. En siis käyttänyt missään kohtaa tukikangasta ja lopputuloksesta päätellen uskallan väittää, että se oli ihan onnistunut ratkaisu. Tukikankaan käyttö ei näin jälkikäteen tarkasteltuna olisi antanut missään vaiheessa mitään lisäarvoa ompelemiselle, joten en näe syytä miksi se olisi pitänyt väkisin sinne ujuttaa vain siksi, että tukikangasta on tapana käyttää. Esimerkiksi kauluksessa se olisi minusta turhaan jäykistänyt kaulusta, kun itse arvotan pehmeyden ja eloisuuden siinä tärkeämmäksi. Enstexin oma jäykkyys kyllä pitää sen pystyssä.

Taitotasoani suhteessa työhön en osannut taaskaan arvioida oikein. Pakko tunnustaa, en olisi saanut taskua tehtyä ikinä ilman ulkopuolista konsultaatiota. Kiitos hyvien vinkkien sain sen kuitenkin koottua mielestäni onnistuneesti. Mitä omiin kaavamuokkauksiini tulee, niin uudelleenkaavoittamani kaulus (herrainkauluksesta pystykaulukseksi) meni kuitenkin täysin nappiin. Vuorin kasaaminen ja kainaloihin ylimääräisen lisääminen vaativat myös pientä tarkkailua ja kommentointia olkapään ylitse.

Vaatteeni suunnitteluprosessi onnistui mielestäni näiden seikkojen perusteella hyvin. Jos olisin tehnyt takin ilman, että kukaan olisi missään välissä auttanut, olisi minun pitänyt suunnitella yksinkertaisempi takki ja unohtaa ne vetoketjut sieltä taskuista. Mutta jos ei rimaa nosta, niin ei myöskään kehity. Ja vaikka sain neuvonta-apua opetuksen ulkopuolella, niin samat kysymykset olisin kuitenkin kysynyt opettajalta, sikäli kun pääsen viidentoista muun kysyjän jonon läpi jakamaan opettajan huomiota.

VALMISTUSPROSESSI

Työ- ja ompelujärjestykseni oli pääpiirteissään seuraava, kuten jäljempänä olevasta poikkileikkauskuvasta pystyy päättelemään:

1. taskupussien ompelu etukappaleisiin ja yhdistäminen etusivukappaleisiin
2. etukappaleiden yhdistäminen etukaarrokkeisiin
3. keskitakasauman ompelu
4. olkasaumojen ompelu
5. sivusaumojen ompelu
6. ylä- ja alahihojen ompelu
7. hihasauman ompelu
8. hihan istuttaminen kädentielle
9. vuorin kokoaminen vastaavaan vaiheeseen
10. päällikauluksen yhdistäminen miehustan pääntielle
11. alakauluksen yhdistäminen vuorin pääntielle, ripustuslenkin ompelu sauman väliin
12. kaulusten yhdistäminen
13. hihansuiden ompeleminen
14. helman ompeleminen
15. vetoketjun ompeleminen

Takki ja poikkileikkausmerkinnät

Takin poikkileikkaukset mm-paperilla

Kuten edellä olen todennut, sain takkia kasaan ommellessa apua kokeneemmalta vaatteentekijältä. Lähtökohtana ompelujärjestykselle oli kuitenkin kaavalehden työohje. Siinä vaiheessa kun tuli vastaan kaavaan tekemiäni yksityiskohtaisia muutoksia, kuten taskut heti aluksi, jouduin poikkeamaan valmiista ohjeesta ja keksimään itse uuden. Mutta mitä tulee varsinaisesti vaatteen kokoamisjärjestykseen, niin noudatin aika pitkälti kaavalehden työohjetta. Myös omien, naulakostani löytyvien takkien rakennetta tutkimalla sain apuja yksityiskohtien toteuttamiseen, josta esimerkkinä olkoon tuulisuojan ompeleminen takkiin.

Siinä vaiheessa muuten kun sain takin etukappaleet ja takakappaleet ommeltua yhteen ja sovitin vaatetta ylle huomasin takin olevan epäilyttävän väljä. Arvelin sen johtuvan vain siitä, että takki oli keskeneräinen. Olinhan kuitenkin tarkistanut omat mittani ja lehden kokotaulukosta katsonut, mikä kaava on minunkokoiselleni miehelle sopiva. Edes kaavoja ylle sovittaessani en huomannut, kaavamuovin materiaalisesta erikoisuudesta kenties johtuen, että takki on turhan iso.

Niinpä niin, huokaavat kokeneemmat vaatturit tässä vaiheessa. Nimittäin vaikka koon mittaamiseni ja taulukosta katsomiseni menivätkin oppikirjan mukaan, en tarkistanut kaavasta mittoja. Kaavalehti ei ollut ihan tuore, ja kuten kaikki tietävät, eri aikoina erilaiset tyylit ovat olleet valloilla. En erityisesti hakenut tyköistuvaa mallia, mutten nyt valmistuneen kaltaista telttaakaan ihan ajatellut. Nimittäin kaavassa oli väljyyttä ihan hirvittävästi, lopullisesta tuotteesta mittasin että väljyyttä rinnanympäryksen kohdalla oli peräti 40 cm! Sanoisin, että 20 cm olisi riittänyt ihan mainiosti. Vaan eipä auta itku siinä vaiheessa, kun takki on jo valmis. Eli mitäpä opin tästä? Tarkista kaavasta aina, mikä on takin lopullinen koko. Hihat sen sijaan olivat sopivanpituiset ja itse muokkaamani kaulus onnistui oikein mainiosti. Jos olisin ottanut kokoa tai kahta pienemmän takin huomioidakseni liian ison väljyyden, niin takki olisi pienentynyt muualtakin, jolloin ainakin hihoja olisi joutunut pidentämään suhteessa alkuperäiseen kaavaan. Se tosin ei olisi ollut kovin vaikea prosessi, jos vain olisin tämän tosiaan huomannut jo kaavaa piirtäessäni.

LOPPUTULOS

Tadaa! Tässä lopputulos!

Hieman on iso.

Kyllä se kuitenkin istuu sikses hyvin.

Vai kui?

Ei vai?

No joo... Sivuprofiili paljastaa telttamaisuuden. Jos päällikangas ei olisi niin jäykkää, niin kangas laskeutuisi nätimmin eikä olisi tällainen teltta.

Ja takki takaa.

Tosi on ja testattu juttu, että takin sisään melkein mahtui toinenkin ihminen!

Tasku kiinni, auki ja puoliksi auki. On se vaan hieno!

Kaulus edestä.

Kaulus sivulta. Erityisen tyytyväinen olen juurikin kauluksen onnistumiseen.

Vaikka vähän tämä Enstex-kangas ehti jo rypistyä eivätkä kuvat näytä niin hienoilta...

Nolo mittausmoka: Vaikka vetoketju on oikean mittainen suhteessa takin pituuteen, ulottuu kahdesta päästä avautuvassa vetoketjussa alempi vedin vielä melkein kaksi senttiä yli kankaan!

Niin että jos vetoketjua pitäisi vähän auki alhaalta, niin kukaan ei ehkä huomaisi mitään? Eiks vaan?

Yllä etukaarrokse, etusivukappale ja etukappale. Ihan siistiä jälkeä vaikka itse sanonkin.

Hihansuut.

Vuorikangas ja alavara sekä tietty vetoketju.

Takki edestä vetoketju aukinaisena.

Vasemmalla tuulisuoja, joka estänee myös vetoketjun jumittamisen villapaitaan kiinni.

Joka takissa pitää olla ripustuslenkki!

Luonnossa se ei näytä näin ryppyiseltä, mutta eiköhän tämäkin jotain havainnollista.

Äiti kertoi, että hänen opiskellessaan 70-luvulla amiksessa vaatteet piti ommella niin siististi, että ne saattoi laittaa ylleen vaikka väärinpäin ja silti näytti hyvältä. Äiti, tämä ja kolme seuraavaa kuvaa on omistettu sinulle <3

Edelleen väärinpäin, mutta vetoketju kiinni.

Vuorikankaassa on väljyyslaskos takakappaleen keskellä.

Vuorin istuvuuden saa parhaiten selville nostamalla käden ylös. Ihan hyvin näyttäis istuvan.

[ Kuvista suuri kiitos Verna Salolle! <3 ]

ARVIOINTI

Vaatetta suunniteltaessa päädyin tekemään melko tavanomaisen mallin. Mutta onko se esteettinen? Oma vaatemakuni on aika pelkistetty, minusta yksinkertainen on kaunista. Mielipiteenä esitän, että takkini on esteettinen, mutta yleispäteväksi faktaksi en sitä edes yritä uskotella. Käytössäni oli valmiskaava, jota kuitenkin muokkasin. Omaperäisyydestä en tiedä, sillä mielestäni vetoketjutaskuista on aika vaikea saada omaperäisiä, mutta ainakin taskujen ja kauluksen muokkaus johti vaikeustason huimaan nousemiseen. Takkiin käyttämäni materiaali oli oikein hyvin sopusoinnussa mallin ja takin käyttötarkoituksen kanssa. Valmistustekniikat olivat pääosin tuttuja eikä niissä ollut ongelmia.

Työskentelyaika riitti juuri ja juuri, mutten usko, että olisin saanut sitä kovin paljoa ennen deadlinea valmiiksi, vaikka deadline olisi siirretty jouluun. Tiedän pahaksi taipumuksekseni jättää asioita viime tippaan, joten uskon, että takki olisi silti valmistunut ajoissa vaikka palautuspäivämäärä olisi ollut kahta viikkoa aikaisemmin. Sain takin kuitenkin ajoissa valmiiksi, mikä ei ole minulle tavanomaista, joten kyllä ajankäyttö onnistui. Materiaalikustannusten puolesta takki oli onnistunut. Kangasta jäi hieman, muttei paljoa ylimääräistä. Käytetyt materiaalit olivat edullisia. Vaatehuolto on helppoa, sillä takki on konepestävä. Vuori on kokonaan polyesteriä ja päällikangas puuvillan ja polyesterin sekoitetta, niin että keinokuidun ongelmathan siinä tulee kun takista joskus aika jättää. Mutta takin ekologinen jalanjälki lienee siltikin suhteellisen pieni, sillä se on kestävä, eikä pitäisi helposti hajota, jolloin odotettavissa on pitkä käyttöikä.

Itse valmistusprosessia en suunnitellut kovinkaan tarkkaan, vaan lähtökohtani oli edetä ensisijaisesti kaavalehden työohjeiden mukaan ja poiketa siitä aina kun tarvetta. Ajankäyttöäni en erikseen ruvennut mitoittamaan työn eri osa-alueiden kohdalla, sillä kokemukseni vaatteen valmistuksesta ovat niin vähäiset, että metsään se olisi mennyt joka tapauksessa. Prosessista kiitosta annan itselleni erityisesti tekemilleni muutoksille, jotka toki olivat suunniteltuja. Valmistusprosessin aikana hankin onnistuneesti lisätietoa kirjallisuudesta, netistä ja tutuilta ompelijoilta. Valitsemani tekniikat sopivat takin tyyliin. Työskentelyni yliopiston ompeluluokassa oli asianmukaista; huolehdin omien tavaroideni järjestyksestä, hoidin roskani roskiin ja muutenkin jätin tilan aina vähintään yhtä hyvään kuntoon kuin se sinne tullessa oli.

Valmistusprosessissa oli kuitenkin myös negatiivisia puolia: sekä yliopistolla että kotona työskennellessä samassa tilassa olevat joutuivat säännöllisin väliajoin kestämään tuskaisia ääniäni. Välillä hermo meni ja harkitsin aloittavani tupakoimisen saadakseni jonkun syyn kävellä pois ompelukoneen ääreltä. Tässä taustavaikuttimina olivat kuitenkin päälle painava deadline, lukuisat muut opiskelutyöt ja yleinen huoli opintojen etenemisestä ja tulevasta valmistumisesta ylipäänsä.

Työn tekninen suoritustaso on mielestäni yleisesti ottaen hyvä. Tikit ovat suoria, hihat istuvat ja kokonaisuus muutenkin toimii. Muutamissa yksityiskohdissa tuli kuitenkin epäonnistumisia, toiset niistä isompia, toiset pienempiä. Esimerkiksi vetoketjua valitessani en ymmärtänyt ottaa huomioon kahdesta suunnasta avautuvan vetoketjun toisen vetimen tuomaa lisäpituutta. Vaikka itse vetoketju oli takkiin suhteutettuna oikean pituinen, näyttää takin alareunan yli ulottuva toinen vedin hölmöltä. Jos olisin tämän tajunnut, olisi mitoittanut ketjun alapäästä muutamaa senttiä lyhyemmäksi kuin takin alareuna.

Vaikka suurin ongelma takissa on sen suuri koko, ei se ole tekninen virhe. Se on vain suunnitteluvirhe, josta tekijä kyllä otti opikseen ja vannoo omatuntonsa kautta tästä lähtien mittaavansa aina kaavasta kaikki mitat, ovatko ne varmasti halutun kokoisia.

Edellä mainitut toteutuksen ongelmakohdat ovat kuitenkin pieniä ja vähäpätöisiä, joten uskallan sanoa työni tuloksen olevan hyvä. Tuotteen taso vastaa käyttötarkoitusta.

Prosessisin itsearviointi numeerisesti:

• suunnittelu 3
• valmistus 4
• lopputulos 4

DIDAKTISTA POHDINTAA

Mistä opettaja voi hankkia kaavoja oppilaiden töihin?

Käsityölehdistä ja kirjoista, kuitenkin kriittisellä silmällä, sillä Suuri Käsityökerho -lehti sisältää mielestäni hieman epäselviä ohjeita. Ottobre-lehdessä tuntuu olevan hyviä kaavoja sekä työohjeita ja lapsille omat erikoisnumeronsa, eli sitä voi suositella.

Minkälaisia kaavoja kannattaisi mielestäsi käyttää oppilaiden kanssa alemmilla luokka-asteilla?

Hyvä sauma, Joka tyypin kaavakirja 1 & 2 -kirjat sisältävät hyviä perusmalleja, joiden pienimuotoinen muokkaaminen ei ole mahdottomuus. Lähtisin niistä ja niiden kaltaisista liikkeelle.

Miksi kaava kannattaa sovittaa?

Ettei käy niin kuin allekirjoittaneelle, että vaikka kaava on kokotaulukon perusteella oikea, niin se voi silti olla mieltymysten perusteella vääränkokoinen, vaikkakin teknisesti oikein mitattu ja tehty. Joku esimerkiksi voisi tykätä samanlaisesta teltasta kuin mitä nyt itse tein, mutta itseäni se ei ihan hirvittävästi ilahduta.

Mitä asioita kaavan kokoamisessa ja sovituksessa voi oppia ja huomata vaatteesta?

Esimerkiksi onko väljyys sopiva, ovatko hihat ja helmat riittävän tai liian pitkät ja asettuvatko leikkaussaumat oikeille kohdille. Väljyyttä arvioitaessa tosin ongelmana on muovista kaavapaperia käytettäessä sähköistyminen, jolloin kaavapaperi suorastaan liimautuu kehoon. Tämä haittaa väljyyden arviointia, minkä itse karvaasti koin.

Miten kaava tulisi piirtää ja jäljentää alemmilla luokka-asteilla? Miksi?

Kaava tulisi piirtää saumanvaroineen, jotta kaava voidaan sovittaa neulaamalla se saumanvaroistansa yhteen ja jottei saumanvarojen lisääminen leikatessa unohtuisi.

Missä valmistusprosessin vaiheissa on oleellista tietää kaavojen osien ja ääriviivojen nimitykset?

Em. asiat olisi syytä tietää jo ennen suunnittelun alkamista. Toisin sanoen ne olisi hyvä käydä läpi jo oppijakson aluksi, koska opettaja kuitenkin käyttää niitä pitkin matkaa, jolloin ne asiat kertaantuvat oppilaiden mieliin. Lisäksi ei ole mitään syytä olla puhumatta asioista niiden oikeilla nimillä, jolloin opitaan oikeat termit jo heti oppimisen alussa.

Miten opettaisit alemmilla luokka-asteilla oppilaille kankaan leikkaamisen perusteita?

Leikattaessa kangasta pidetään pöydällä, eivätkä saksien kärjet sulkeudu leikattaessa. Tätä harjoitellaan ennen kuin ryhdytään tekemään omaa työtä. Ehkä tärkein opetettava asia leikkaamisesta on se, että saksien on oltava terävät eikä niillä saa leikata mitään muuta kuin kangasta.

Minkälaisten kankaiden ompeluun saumuria voidaan käyttää?

Jos sanalla ‘voidaan’ tarkoitetaan ‘kannattaa’, niin erityisesti joustavien kankaiden ompeluun, sillä saumurisauma joustaa, toisin kuin ompelukoneella tehty sauma. Mikäli ommellaan liestyviä kankaita, on saumuri ehdottoman näppärä, sillä se hoitaa huolittelun ja estää liestymisen tehokkaasti.

Soveltuuko saumuri alaluokkien opetukseen? Miksi / miksi ei?

Soveltuu, mutta huolellisen harjoittelun jälkeen. Ilman asianmukaista harjoittelua oppilas voi tuhota työnsä liiankin helposti saumurin leikkuuterällä, jos hän epähuomiossa ohjaa kangasta vinoon. Tästä syystä koetilkkujen ompeluharjoitukset saumurilla erilaisille materiaaleille on tarpeellista. Samalla voidaan myös osoittaa saumurisauman etu verrattuna ompelukonesaumaan esimerkiksi siten, että ommellaan yhteen harjoitusneulokseen saumurisauma ja toiseen harjoitusneulokseen ompelukonesauma ja sitten venytetään kumpaakin harjoitustilkkua eri suuntiin – eiköhän siitä oppilaatkin ymmärrä saumojen eron. Saumurin langoitus on kuitenkin todenäköisesti sen verran haasteellinen, että se on opettajan tehtävä.

Miten arvioisit vaatteen valmistuksen aihepiirin soveltuvuutta alaluokille?

Lähtökohtaisesti vaatetus sopii alaluokille, mutta opettajalta se toki kysyy vahvaa aineenhallintaa, jotta osaa opettaa ja ohjata vaatteenvalmistusprosessia. Vaatetuksessa itsessään ei ole mitään vaarallista, mutta varallisuutta se koululta edellyttää, sillä kankaisiin saa uppoamaan helposti paljon rahaa.

Lyhytelokuvani päätyi esiraadin rankkaamana yhdeksi kymmenestä ehdokaasta Käsityö elämässä -lyhytelokuvakilpailuun. Äänestysaikaa on huhtikuun loppuun saakka. Käykäähän vilkaisemassa kilpailun satoa.

Pitsissä pohjana brabanttia, purjeveneen runko ja masto liinalyönnein, purjeet puolilyönnein. Lanka 90/2 Bockens.

Kilpailun esiraati valitsee lyhytelokuvista kymmenen parasta, jotka ovat nähtävillä huhtikuun 2013 ajan osoitteessa www.käsityöelämässä.fi sekä Suomen käsityön museossa. Jos pääsen tuohon kymmenikköön, tiedätte mitä tehdä huhtikuussa.

Pääsin karsinnasta läpi tai en, tässä on lyhytelokuvani:

Siinä sitten aikani muiden ryhmäläisten touhuja katsellessani sain idean kokeilla emaloida tätä hopeapitsiä. Eli: ensin emaloidaan kuparilevylle jokin pohjaväri, sitten sijoitetaan emalin päälle hopeapitsi joka peitetään värittömällä emalilla.

Kokeilu onnistui olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Jos olisin halunnut harjoituksen onnistuvan kunnolla, niin en olisi tehnyt sitä korvakorusta, sillä ensinnäkin koru on juotoskohdista paksumpi, jolloin osa pitsistä kohoaa turhan paljon emalin pinnasta, jotta väritön emali peittäisi sitä kunnolla. Toinen ongelma oli siinä, että nypläsin esimerkkikorun jämälangoista, jolloin osa langoista oli jo valmiiksi vähän kärsineitä, eikä jälki ollut kovin siistiä.

Kolmanneksi hopea olisi pitänyt käsitellä sitruunahapolla tummumien poistamiseksi ennen sen emaloimista, sillä emaloinnin jälkeen tummumia ei saa pois. Jos haluaisi olla oikein tarkka, niin nyplätyn korun voisi kevyesti valssata, jolloin siitä saisi tasaisemman. Yksinkertaisempi (ja kotona toteutettavissa oleva) olisi vain asettaa pitsi levyn alle ja kevyesti vasaralla tasoittaa sitä. Mitä tasaisempi ja ohuempi pitsi on, sitä helpompi siihen on saada emaloitua suojakerros päälle.

Alla kuvia prosessista. Tajusin ottaa kännykkäkameran esiin vasta nypläämisen jälkeen, joten siitä ei kuvia ole, mutta tokkopa tuo haittaa.

Voiton vei faniryhmä Raumam Boja, onnitteluni heille!

Arvaatte varmaan miksi olen siellä, muttette täsmälleen minkä kanssa. Tulkka föli, niin selviää!

Nypläämässä vuoden 2012 Matkamessuilla.

]]> http://www.thorstrom.com/2013/01/matkamessuilla-tavataan/feed/ 0 http://www.thorstrom.com/2013/01/pyoralla-paastaan/ http://www.thorstrom.com/2013/01/pyoralla-paastaan/#comments Tue, 08 Jan 2013 10:24:43 +0000 Tarmo Thorstrom http://www.thorstrom.com/2013/01/pyoralla-paastaan/ Read more →]]> Suomen käsityön museossa on kevään 2013 näyttelyssä pääosassa polkupyörät. Näyttelyn pyörien joukossa on myös Rauman kaduilta tuttu näky, Pitsi-Jopo.

PYÖRÄLLÄ PÄÄSTÄÄN

Näyttely Suomen käsityön museossa 12.1.-26.5.2013

Pyörällä päästään -näyttelyssä kurvataan tyylikkäästi polkupyörien maailmaan. Mitä ovat chopperit ja lowriderit? Oleellisena osana näyttelyä ovat tämän päivän itse rakennetut polkupyörät, niiden tekijät sekä viimeisimmät villitykset polkupyörien kustomoinnin maailmasta. Esillä on myös nostalgisia polkupyöriä uusilta suomalaisilta valmistajilta.Samalla esittellään polkupyöräilyn historiaa yli sadan vuoden ajalta 1800-luvun lopun korkeapyöräisestä velocipedistä nykyaikaiseen sähköavusteiseen pyörään.

Polkupyörien teollinen valmistus alkoi Ranskassa 1860-luvulla. Suomen ensimmäinen polkupyörä nähtiin liikenteessä keväällä 1869. Suomessa polkupyörien tuotanto oli vielä 1880-luvulla pienimuotoista käsityötä. Pyöriä koottiin ulkomailta tuoduista osista, mutta myös sepät valmistivat velocipedejä myyntiin. 1800-luvun lopulla polkupyöräinnostus kasvoi ja korkeita polkupyöriä nikkaroitiin kotosalla puusta ja taottiin raudasta. Kotitekoisten sekä seppien valmistamien velocipedien rakentaminen hiipui nopeasti, kun polkupyörätekniikka kehittyi monimutkaisemmaksi ja pyörissä siirryttiin ketjuvetoon.

Tänä päivänä polkupyörien rakentajilla on paljon mahdollisuuksia. Tehdastekoisia polkupyöriä parannellaan hankkimalla niihin omien mieltymysten mukaan lisävarusteita tai vaihtamalla tehtaassa asennettujen osien tilalle parempia. Vanhoja polkupyöriä voi kunnostaa tai entisöidä alkuperäiseen asuunsa tai käyttää aihiona omien suunnitelmien toteutukselle. Polkupyörän voi myös suunnitella ja valmistaa alusta alkaen itse. Lainsäädäntö antaa polkupyörien rakentajille ja kustomoijille hyvin vapaat kädet. Suunnitelmien rajana on lähinnä mielikuvitus. Polkupyörien rakentaminen ja kustomointi ei välttämättä vaadi suurta budjettia. Pyörän voi suunnitella ja rakentaa kierrätysmateriaaleista, mutta halutessaan sen voi koota myös osto-osista.

Pyörällä päästään –näyttelyn historiaosuus pohjautuu Velomania! Pyörällä halki aikojen -näyttelyyn, joka oli esillä Museokeskus Vapriikissa Tampereella 2007-2008. Näyttelyn polkupyörät on lainattu museoista, yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä eri puolilta Suomea.

Tule tapaamaan kevään aikana pyöräosaajia Suomen käsityön museon tapahtumiin:

• ke 23.1.2013 klo 17.30 Sakari Holma: Nojapyörän rakentaminen
• ke 13.3.2013 klo 17.30 Markku Lahtinen: Polkupyörän tarina
• to 14.2. klo 15-18 Ystävän päivänä: Satulan tuunaus
• la 18.5. Pyöräilyviikon kunniaksi perhepäivässä pyörän huoltoa ja polkupyörän vääntöä rautalangasta

Tapahtumiin on vapaa pääsy.

Otin harjoituskohteeksi Pikku prinsessa -nimisen pitsin.

Kuvan perusteella rupesin piirtämään pistemallia, josta ensimmäinen versio alla. Tämän version mukaan nypläsin myös alempana tulevan koepalan.

Nyplääminen oli helpompaa, kun sai pidettyä taulutietokoneen ruudulla edessä alkuperäisen pitsin kuvaa, jotta näki montako kierrettä minnekin kuuluu ja mitkä parit nyplätään missäkin yhteen ja miten.

Alla huonolaatuinen skannaus nypläämästäni koepalasta.

Jotta koepalan ja alkuperäisen vertailu onnistuisi, alla vielä pitsit vierekkäin.

Nyplätessä huomasin jo aika pian, että sopiva lanka olisi varmaankin 70/2. Minulla oli käytössä 60/2, kun en tiennyt mikä lanka pitsiin kuuluisi. Vaikka koenypläyksen skannaus on heikkolaatuisempi kuin alkuperäisen pitsin, voi koepalasta huomata sen olevan hieman liian tiivistä eli lanka on liian paksua.

Pääpiirteissään näyttää ihan hyvältä. Vielä pitää hioa hieman etäisyyksiä ja muuta sellaista, mutta yleisesti ottaen voisin todeta piirtämiseni onnistuneen ihan kelvollisesti, vaikkei se vielä valmis olekaan. Jahka saan sen lopulliseen ulkoasuun voisin julkaista sen tulostettavana pdf-tiedostona, jos joku vaikka haluaa nyplätä itselleen Pikku prinsessa -pitsin pöytäliinaan.

Erilaisia opetusohjelmia käyttäneenä olen mieltynyt niihin, joissa on mukana pelillinen elementti. Pelin edetessä vaikeustaso nousee ja haasteet kasvavat. Angry Birdsissä, kuten monessa muussakin pelissä, on mahdollisuus pelata kenttä uusiksi ja parantaa siten pisteitä. Usein kisataan aikaa vastaan ja älypeleissä pisteitä ropisee myös sen mukaan, miten vähällä toimintomäärällä kenttä läpäistään.

Nypläyssimulaattorista saisi pelillisen siten, että nyplättävät pitsimallit ovat helpommasta vaikeampaan kehittyviä kenttiä. Aluksi voisi olla nauhapitsiä neljällä parilla, sitten kuuden parin uttia, sitten plättipohjaa, spindelnattoa jne. Eikä kenttiä tietenkään ole pakko sitoa vanhoihin pitsimalleihin, vaan peliä varten voisi tehdä omia. Joka tapauksessa tehdyt siirrot eli lyönnit laskettaisiin ja mitä vähemmällä siirtomäärällä pitsi tulisi nyplättyä eli kenttä läpäistyä, sen paremmat pisteet. Jos tekee vahingossa virhelyönnin, niin sen purkamisesta (rapunypläämisestä) tulee lisää siirtoja. Mitä nopeammin virheen huomaa, sitä vähemmällä lisäsiirtojen määrällä selviää. Jos ei ole kentän läpäistyään tyytyväinen pisteisiin, voi sen tietenkin pelata uusiksi.

Ideoilla on hauska leikitellä, mutta kun niistä innostuu liikaa, ei millään malttaisi jättää niitä ideatasolle. Siksipä tuli tehtyä pienimuotoinen havainnollistava animaatio, miltä tällainen pitsinnypläyssimulaattori – eli Pitsimulaattori – näyttäisi. Ruudulla on nypläystyyny, vasemmassa yläkulmassa valikko, josta voi valita haluamansa toiminnon. Ennen toimintoa, kuten kokolyöntiä, on kuitenkin hiirellä klikaten tai sormella koskettamalla valittava mitä nypyläpareja kokolyöntiin käytetään.

Tässäpä siis ensimmäinen konseptitason stop motion -animaationa tehty videoesimerkki Pitsimulaattorista:

Videolla oleva pitsi on kuuden parin utti. Nyplääjät huomaavat, että mallia olen “hieman” isontanut ja lankaakin paksuntanut, mutta nämä luonnollisesti videon selkeyden vuoksi. Jos asia joskus etenee ideasta toteutukseksi, edes demoversion tasolla, niin ongelmia on kuitenkin kosolti. En ole koodari, mutta ymmärrän lankojen mallinnuksen haasteellisuuden. Ihannetapauksessa pitsistä pystyisi erottamaan mikä lanka kulkee minkäkin päältä ja alta. Todennäköisesti ensimmäisessä versiossa riittäisi se, että langat muodostavat oikean kuvion ilman että siitä näkee kerrosjärjestyksen.

Näkemykseni mukaan parhaiten ohjelma toimisi taulutietokoneella kosketusnäytön vuoksi. Sen lisäksi että sormella on näppärämpi klikkailla eri puolille ruutua, niin sormen käyttäminen hiiren sijasta tuntuu luontevalta, sillä onhan simulaattorissa kysymys juuri käsityötekniikasta.

Demoversiota on ajatus lähteä toteuttamaan kuitenkin aluksi tietokoneelle Flash-tekniikalla. Mutta jos joku tuntee osaavan iOS-ohjelmoijan, jolla on liikaa vapaa-aikaa ja halu auttaa, niin saa ilmoittaa.