Torin kaatuileva tolppa ja heijastavat pitsit

Rauman Kauppatorilla on tolppa, josta on tullut surullisenkuuluisa siihen törmäävien autoilijoiden vuoksi. Vuosittain muutama autoilija ei syystä tai toisesta onnistu väistämään tätä paikallaan pysyvää kiviestettä, vaan päräyttää sitä päin hajottaen autonsa ja töytäisten tolpan kumoon. Pitkin vuotta näkee aina silloin tällöin paikallismediassa alla olevan tyyppisiä otsikoita.

Sanomalehti Länsi-Suomi: Kauppatorin tolpan tapaturmapäivä: tolppaan törmättiin taas
Sanomalehti Länsi-Suomi: Kauppatorin tolpan tapaturmapäivä: tolppaan törmättiin taas

Ensimmäisen kerran päätin tehdä jotain asialle parantaakseni tolpan näkyvyyttä reilu kaksi vuotta sitten. Nypläsin heijastinnauhasta pitsin tolpan ympärille. Ei sillä pitsillä tyylipisteitä saanut, mutta kyllä se tolpan näkyvyyttä paransi. Vajaa kaksi viikkoa ja pitsi lähti jonkun mukaan, kuten paikallismedia Raumalainen myöhemmin uutisoi.

Tavallaan olin varkaudesta hivenen helpottunut. En näet ollut pitsiin tyytyväinen, joten sain sen kadottua hyvän syyn tehdä uuden ja paremman. Päätin tehdä uudesta pitsistä ja sen paikalleen laittamisesta performanssin, jota kutsuin sittemmin Pitsi-Illuminatiksi. Kuvasin time lapse -tekniikalla koko nypläysprosessin ja lisäsin siihen muuta videota. Alla sekä kuvat että video.

tolppapitsi-3 tolppapitsi-2 tolppapitsi-1

Luonnollisesti joku valopää sai päähänsä pölliä myös tämän heijastinpitsin mukaansa. Joten tolppa jatkoi vailla heijastinta ja pitsiä törmäilevien autoilijoiden iskujen ottamista vastaan.

Tänä syksynä sain aatoksen tehdä heijastinpitsin, jota ei voi varastaa – ainakaan viemättä samalla koko tolppaa mukanaan. Idea oli yksinkertainen: teen pahvista sapluunan ja spray-maalaan heijastinmaalilla pitsikuvion. Jos tarkkoja ollaan niin syntynyt kuva on negatiivi, eli en maalannut pitsiä vaan pitsin väliin jäävät ”tyhjät” alueet. Pitsi muodostuu näin ollen maalaamattomasta alueesta.

Koska olin sentään pyytänyt luvan teokselleni, niin pyysin paikallismediaa paikalle, jottei asiasta jäänyt mielikuvaksi ilkivalta.

Sanomalehti Länsi-Suomi: Kaupungin kuuluisin tolppa sai uuden heijastinpitsin
Sanomalehti Länsi-Suomi: Kaupungin kuuluisin tolppa sai uuden heijastinpitsin

Niin että tällainen heijastinpitsi siellä torilla nyt nököttää.

Rauman Kauppatorin kolmas pitsiheijastin. Rauman Kauppatorin kolmas pitsiheijastin.

Niin että mitäs tykkäätte?

Raatihuoneen pitsivaloteos

Vanha Raatihuone on yksi Rauman museon kohteista ja tunnettu mm. historiallisesta pitsikokoelmastaan, joka sisältää useita satoja erilaisia pitsinäytteitä. Monelle nykyihmiselle vanhat pitsit ja nypläystaito tuntuvat olevan kuin toisesta maailmasta, jopa useiden valovuosien päästä. Samoin kuin näkemämme tähtien tuike on tapahtunut todellisuudessa kauan aikaa sitten, myös Vanhaa valoa, spectaculum 79 Ceti -teos tuo näkyville valon muodossa toista sataa vuotta sitten tapahtuneen pitsinnypläyksen.

Rauman Raatihuoneen pitsivaloteos Vanhaa valoa, spectaculum 79 Ceti
Rauman Raatihuoneen pitsivaloteos Vanhaa valoa, spectaculum 79 Ceti

Valotaideteos heijastetaan Vanhan Raatihuoneen julkisivuun ja tähtien lailla teos tulee näkyville vasta pimeän langettua. Aamunkoin aikaan valo piilottaa menneisyyden tapahtumat näkyvistä, kunnes pimeys taas saapuu uudelleen. Teos on esillä joulukuun alusta ainakin tammikuun loppuun asti.

Valotaide on kiinnostavaa ja erityistä jo pelkästään valon oman monimutkaisen ja universaalin luonteen vuoksi. Valo on elektromagneettista sätelyä, jonka tietyt aallonpituudet ovat näkyviä ihmissilmälle. Valon avulla mitataan monia asioita, sekä arjessa että tieteessä ja sen tutkimus on pohjana monellakin tavalla fysiikan tutkimuksessa.

Näyttely on osa Taiteen edistämiskeskuksen valtakunnallista Valoa taiteelle -tapahtumaa. Satakunnassa valotaidetta on esillä sekä Porissa että Raumalla. Järjestäjinä Taiteen edistämiskeskus, Porin toimipiste, Rauman kaupungin kulttuuripalvelut ja pitsitaiteilija Tarmo Thorström.

Huom. Kiitos teoksesta kuuluu sekä Satakunnan kulttuurirahastolle, sillä sen antaman työskentelyapurahan turvin sain käyttää aikaani tähänkin teokseen, että Taiteen edistämiskeskukselle, sillä se maksoi tähän teoksen materiaalikulut. Kiitos kuuluu myös Rauman kaupungille ja Rauman yrittäjille. Ootte ihquja! <3 <3

Päivitys 26.1.2016, lisätty uusi kuva:

Raatihuone_01

Lisäys 5.12.2016:

Raatihuoneen pitsivalo on esillä myös 2.12.2016-28.2.2017.

 

Loistavaa pitsiä Vanhassa Raumassa

Sanomalehti Länsi-Suomen toimittaja Irene Valovirta kirjoitti kolumnissaan 9.10.2013 Elämää suurempi tolppa raumalaisia muutaman viime vuoden ajan puhuttaneesta aiheesta: kivitolpasta torin kulmalla. Kolumnin lukemalla saa hyvän kuvan aiheesta, joten en sen enempää sitä referoi, kuin että autoilijat ajavat kivitolpan aika ajoin nurin. Ja jotain asialle tarttis tehdä.

Valovirta heitti kolumninsa lopussa niin hyvän täkyn, etten voinut olla tarttumatta asiaan:

Tuli hyviä ehdotuksia heijastimesta tolpassa tai jopa maailmalla kovasti muodikkaasta virkatusta katutaiteesta tolppaa verhoamassa. […] Pitseistään ja käsityönopetuksestaan kuulussa kaupungissa soisi kädentaitojen näkyvän enemmänkin katukuvassa. Aloittaa voisi vaikka kaupungin kuuluisimmasta tolpasta, niin jatko keskustelulle olisi taattu. Mikään aihe kun ei ole riittävän mitätön silloin, kun kyse on rakasta Raumaamme koskevista muutoksista.

Luettuani kolumnin näin jo sieluni silmin heijastinlangasta nyplätyn pitsin koristamassa pylvästä ja samalla varoittamassa autoilijoita esteestä. Parina iltana työskentelin julmetulla vimmalla ja sain kuin sainkin keskiviikkona ilmestyneelle kolumnille käsin tehdyn vastineen valmiiksi jo perjantaina 11.10.2013. Alkuillasta kävin kiinnittämässä pitsin tolppaan. Paikalle saapui myös paikallismedia, joka uutisoi aiheesta lyhyen videon kera.
Untitled
Untitled

Alla olevassa kuvassa on kaksi tolppaa, joista toisessa on pitsi. Jokainen voi nyt itse arvioida, helpottaako heijastinpitsi tolpan havainnoimista.

Untitled